‹ palaa

WWF-yhteistyö jatkuu vuonna 2012

16.02.2012
WWF-yhteistyö jatkuu vuonna 2012

Steam ja WWF allekirjoittivat joulukuussa 2011 sopimuksen, jonka myötä yhteistyö Operaatio Merenneidon hyväksi jatkuu myös kuluvana vuonna. Vuonna 2011 kerätty lahjoitussumma kasvoi jopa yllättävän suureksi, joten yhteistyötä jatketaan hyväksi todetulla periaatteella. Jokaisesta Steamin järjestelmän kautta uloslähtevästä asiakas-, palvelu- ja markkinointiviestistä tuloutetaan osa WWF:n Operaatio Merenneidolle.

Steamille ekologisuus on aina ollut tärkeää, mutta lopulta asiakkaat mahdollistavat merkityksellisen osallistumisen Itämeren suojeluun WWF-yhteistyön kautta. Yhteistyötä jatketaankin ekologisuuteen kannustavien kyselytulosten ja palautteiden perusteella. Asiakkaat jakavat Steamille tärkeitä arvoja ja arvostavat ekologisuutta myös yhteistyökumppaneita valitessaan.

“Ilokseni olen seurannut yhtiönne toimintaa vastuullisuusteeman puitteissa. SSP Finlandin kumppanivalinnassa painotamme vastuullisuutta sen kaikilla osa-alueilla. Meillä tämä yhtiövastuu on jaettu kolmeen osa-alueeseen People, Profit & Planet. Valitsemallanne kohteella osutte myös meille tärkeisiin osa-alueisiin. Onnittelut hienosta työstä!” kertoo SSP Finlandin toimitusjohtaja Kalle Ruuskanen. SSP Finland on Steamin yhteistyökumppani lentokentän Digivoucher-konseptissa.

WWF:n yritysyhteistyön johtaja Anneli Alfthan on iloinen yhteistyön jatkumisesta ja viime vuoden hienosta tuloksesta:

“Viime vuosi oli Operaatio Merenneidon ja Itämeren suojelun kannalta mahtava. Rakensimme ja suunnittelimme useita maatalouskosteikkoja, joiden avulla vähennetään Itämeren ravinnevalumia. Pitkään ajamamme päätös fosfaattien kieltämisestä kodin pesuaineissa saatiin aikaan. Vapaaehtoisista koostuva öljyntorjuntajoukkomme jatkoi kasvuaan ollen jo yli 6000 hengen suuruinen ja merikotkakanta on entistä elinvoimaisempi. Tänä vuonna keskitymme erityisesti Itämeren uhanalaisten kalojen suojeluun. Suojelutyömme ei olisi mahdollista ilman Steam Communicationsin kaltaisia, vastuullisia yrityksiä.”

“Olen erittäin tyytyväinen keräyksen rahalliseen tulokseen. Ensimmäisen vuoden jälkeen on myös hienoa havaita, että olemme löytäneet näin luonnollisen tavan toteuttaa arvomaailmaamme liiketoiminnan kautta. Asiakkaiden hyvä palaute on omiaan kannustamaan yhteistyön jatkamista.” tiivistää Steamin toimitusjohtaja Tero Kalsta.