Mobiiliviesti tavoittaa suomalaisen kuluttajan yhä useammin
Asiakkuusmarkkinointiliitto ASML:n tuoreen Mobile Media Tracking -tutkimuksen mukaan mobiilimarkkinoinnin vastaanotto on kasvanut voimakkaasti suomalaisten kuluttajien keskuudessa. Tutkimuksessa on mitattu sekä tekstiviestimarkkinointia asiakkaille että muissa medioissa olevia mainoskampanjoja, joissa asiakas voi vastata, osallistua tai reagoida matkapuhelimella.
Tekstiviestillä lähetettyjä tarjouksia oli vastaanottanut jo 75 % väestöstä edellisen kuuden kuukauden aikana. Kasvua edelliseen mittaukseen on yli 15 %.
“Tekstiviestimarkkinointi saavuttaa jo lähes koko kansan”, toteaa tutkimusjohtaja Teemu Ylikoski ASML:stä. “Tekstiviestimarkkinoinnin laajuus on noussut tasaisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Osuutta voi pitää varsin suurena, sillä tekstiviestimarkkinointi vaatii asiakkaalta aina vahvaa sitoutumista”
Mobiilin suurkäyttäjiä lukuun ottamatta viestejä tulee kuluttajalle harvakseltaan. Noin 30 % väestöstä oli saanut vain yhden tai pari viestiä puolen vuoden aikana. 15 % väestöstä oli saanut tarjouksen mobiililla viimeisen viikon aikana.
Mobiili toimii paluukanavana
Mobiili on parhaimmillaan, kun asiakas pääsee osallistumaan - esimerkiksi tekstiviestin avulla. Mainoksessa annettuun tekstiviestinumeroon oli lähettänyt vastauksen jo 39 % kuluttajista. Useita kertoja äänestäneitä oli kymmenen prosenttia väestöstä.
Markkinointikampanjoista enenevä määrä mahdollistaa asiakkaan osallistumisen myös selailun kautta. Tutkimustulosten mukaan jo 16 % väestöstä oli käynyt matkapuhelimellaan mainoksessa annetussa verkko-osoitteessa.
“Mobiili toimii, kun se antaa kuluttajalle toimivan palvelu- tai asiointitavan”, korostaa ASML:n MobiiliFoorumin puheenjohtaja ja Steam Communications Oy:n toimitusjohtaja Tero Kalsta. “Tutkimuksen tulokset osoittavat, että suomalaiset kuluttajat näkevät mobiilin mielekkäänä tapana vastaanottaa juuri heille tarkoitettuja tarjouksia. Uskon, että jatkossa markkinoinnin ohella mobiili enenevässä määrin nivoutuu myös asiakkuuden hoitoon”, Kalsta sanoo.
Tutkimuksen päätulokset ovat luettavissa osoitteessa: http://www.asml.fi/http://ezine5.poutapilvi.fi/go/ssml/vYZ5Est3/U1spv9O8/
ASML:n tutkimuksen aineistonkeruun toteutti Tripod Research Oy keväällä 2010. Kyselyyn vastasi 2158 kuluttajaa.
Lisätietoja:
Tutkimusjohtaja Teemu Ylikoski, ASML ry, 040 560 0884, .(JavaScript must be enabled to view this email address)
Toimitusjohtaja Tero Kalsta, Steam Communications Oy, 050 550 0499, .(JavaScript must be enabled to view this email address)





